i rantaj?tk?t, joita puolikymment? nukkua reuvotti pakkahuoneen sillalla. Pettynein? silm?siv?t he menev?? laivaa ja loivat utelevan katseen edemm?ksi ulapalle. Vaan siell? ei n?kynyt

an ilman muutoksesta, vet?ytyiv?t var

livat liikett? alkavaksi torilla. Kuultuaan astunnan kapsetta kurottivat kaulansa, vaan n?hty??n

joitten ??ni vastasi torin ymp?rill? olevien rakennusten ja

johon pys?htyi seisomaan m

li T

rille l?hti. H?n muisti sen p?iv?n kuin eilisen ja mu

osta laivain mastot ylim?isine raakoineen n?kyiv?t matalamets?isen pitk?n saarenniemekkeen takaa, ja sivumpana meren ulappa

?, ne olivat kuin unohtaneet, hy

i ulapalta ja siihen sekaantui loiske, sohina, jyske, pauhu ja tuulen tohina. Ja h?n maltittomana odotti p??st?kseen laivaan, joka oli pullistunein purjein laskeva ulapalle, h?ipyv? pieneksi valkopilkuksi ja katoava vy?ryv?n meren taakse. H?n iloitsi p??stess??n keinumaan lai

iljaisuudessa, t?ss? hehkuvassa onnessa, jota auerti maat ja rannat ja rantakivet, kaikki kaasat merien kareissa ja kaukana kangastelevat s

n olivat kadehdittavia, onnellisempia kuin h?n. Ne j?iv?t t?nne, mihin j?i kaikki ilo,

taa, josta viel? kuului hiljainen airon kalke. Varpuset py?r?hteliv?t pesist??n rakennusten katoille ja alkoivat ??nekk??n siuskutuksen ja kyyhkyset alkoivat liikuskella istumasijoillaan, muutamat lehahtelivat maahan, miss? k?vell? kekkasivat sinne t?nne etsiess??n eineens? aluksi jotakin. Tuulenhenki leyh?hteli ilmassa. Rannassa olevien jahtien mastoissa leputtel

li muuan pieni h?yryvene, jonka tohiseva puksutus kuului kova??nisen? alle tuulen. ??nest? jo tunsi, ett?

per?st? ja ajaa jyryytti joku hevosmieskin. Kaikilla oli sama kuorma: merimiesarkku ja makuukset. K?sik?rr

ien rinnalla. Reipasta mielt? yll?pidettiin koko aika l?ht?? odottaessa. Naisten muodoilla pyrki vakavuus pilveilem??n ja silmiss? asumaan kosteus ja nauraessakin norahti

s? kiihtyv?? vauhtia ulkonemaan rannasta. Miehet huiskuttivat lakkejaan ja j?iv?t sitten ??nett?min? katselemaan

inaa ja muutamat paatissa olijat virittiv?t hiljaisen kai

iit?v?t reimarit kumartelivat aalloissa, jotka j?iv?t p

? oli, se oli tyhj??, v?rit?nt?, kuollutta. Kaikki mik? oh

?in sinne saakka, mist? se oli alkanutkin: kun h?n ensi kerran

nni j?lkeen j??v??n maailmaan, josta v?

lm?nr?p?yksen ajan! Olisi saanut puristaa h?ne

sa.

n aluksien kylki? ja keikuttelemaan siltoihin kytketyit? veneit?. Kaukana j?less? rupesivat uudella kiireell? ajautumaan kokoon saaret ja mantereet, rannat, mets?t, sillat, kaupunki, kaikki sullout

h?tt?vin?, onnellisina, rakkaina. Ja tuntui nyt kuin tuo hymyilev? onni olisi j??nyt avosylin sinne. Ja nyt se

kirkontornin. Vaan Tuiran ajatus etsi sielt? ruohoisen kadun varrelta pienoisen talon, jossa oli pieni kamari. Se oli rauhan ja onnellisuuden pyh? maja tuon juhlallis

sulkea syliins? tuon kalleuden, vaan ajatuksensa olivat aina kuin pys?htyneet, sanat kadonneet, k?det voimattomuuttaan vavisseet, katso

v?t en?? tuntuneet edemm?ksi eroavan, vaan pysyiv?t l?hell?, niin ett? ajatuksella ei ollut kuin lenn?ht?? sinne ja voi siell? asuskella. Ja kun y?n h?m?rtye

kun h?n taas n

ituisesti h?nen mielt??n, kun h?n seisoi vuorollaan laivan per?simess? y?n pimetess

amu ruskotti... Tyynt? sel?nnett? pienten saarien lomitse soutivat he kaupunkiin. H?n astui pieneen majaan. Nuo kauniit silm?t k

lta, jotka ennen maatapanoaan viel? oli

n?y

ku poika, joka oli kiivennyt piipun nokk

kuin niist? n?hd?kseen, ja uteliai

alla, joka on kuin reki, siin? juuri keulan alla. Se

ajatus sai sen kiinni, mielikuvi

i n?y

leen, l?hetti huokauksen mukana viel? hiljaisen onnentoivotuksen, paluutti tuolta kaukaisuuden

auas, josta se pilkoitti piipun nen?ss? seisovan pojan silm??n. Vaan h?nelt? ei vier?ht?nyt kyynelt?, niinkuin ennen. Omituinen tunne, leyh

varjostaneet, sys?nneet kauas n?k?piirin ??rimm?isille rajoille ja taakse, josta ne harvoina hetkin? p??siv?t kangastelemalla n?kyviin. Tuira oli muistoillaan, rakka

i ollut uskaltanut sit? selv?sti ajatella, vaan oli piiloittanut sen, mik? mieleen pyrki. Tuntematta sit? ei voinut kuitenkaan olla. Useasti oli syd

selv??n ajatellut, vaan tunsi kuin olisi sielt?p?in ollut jot

un Elsa tuntuikin aivan vieraalle h?nen toiveillensa. Ei sanaakaan Elsa maininnut Tuirasta, eik? Tuiran

h?nen tunteensa eiv?t ole viel? her?nneet.

tymyksen ja pelon sekaista, h?peili haaveilujaan, jotka nyt tuntuivat h?nest? laps

mieluista tapahtunut tahi olisi heti tulossa. Utelemalla ?iti uteli, oliko heill? joitakin aikeita

in v?h?n asiaa

Kontinkankaan kuvetta menev?lle mets?

ynyt Elsaan, ja mit? oli sanottu Tuirasta ja mit? Elsasta erikseen ja yhteen. K

, ett? Tuira

vat niin iloisia ja onne

a h?n ei kuitenkaan ymm?rt?nyt sanaakaan. Ja maata pantuaan uinaili h?n kauan mieluisiss

k?h?n h?n pit??. H?nest? tuntui niin kummalliselle sit?

ulisi