uutaman rouvan ompelu

t??n oppiakseen sellaista, mill? vastaisuudessa voi toimeentulonsa hankkia. Joutenolo oli kaikkein pahinta, se oli kaiken pahuuden siemenen hy?ty

tta ajatellessa, ja jota pelkoa h?n oli h??t?nyt turvaumalla Jumalan is?ll

joukossa on molempaa, hyv?? jos huonoakin. Siell? voi Elsan syd?meen tulla kylvetyksi turhamaisuutta ja kevytmielisyytt?, mik? nuor

tenk??n muuttumattomana. Ummistipa usein silm?ns? levollisella tunteella, ettei mit??n vaaraa olekaan. Mutta aamulla her?tess??n oli pelko leimuamassa aivan kuin olisi se syttynyt jo h?nen nukkuessaan. Tuskallista ja rauhatonta oli sitten yksin?isyytens?

yyksi koetti ajatella, niin se ei voinut muuta olla, kuin ett? Elsa oli jossakin kevytmielisyyden j?lill?, joko kaduilla k?velem?ss? tahi huvipaikkain ??rill? kurppailemassa. Ja siit?h?n se oli alku. Ankaraa tutkintoa ja vakavia nuhteita ehti h?

t sinne vienyt, ja Elsa oli innostuksissa siell? olostaan ja niin i

a luulojaan samalla, kun h?nen ilonsa tunteet olivat niin

alle tapahtuneeksi oli mieleen tullut, niin ei kuitenkaan t?llaista. Aivan toisille teille oli h?n luullut Elsaa h?nen to

ouksensa varsin somaan muotoon. H?n huomasi synniksi seikkoja ja tekoja, sek? ik?istens? ett? aikaisten, joita ?iti ei ollut koskaan miksik??n ajatellut. K?yt?ksens? ?iti??n kohtaan oli my?skin muuttunut. Siin? ei ollut entist? herttaista hellyytt?, ja avonaiset syd?melliset hyv?ilyns? olivat j??ne

eit? olemaan niinkuin Viion Elsa, joka oli kuuliainen ?idilleen, n?yr? kaikille ja joka ei tehnyt koskaan mit??n, mist? olisi voinut nuhdella eip? edes v?hint?k??n m

lainen lapsi. Se on te

itus?, vakuutetti

tunnustaen ansaitsemattomuutensa. Mielihyv?ll? katseli h?n aina tyt?rt??n, kun t?m?

n iloinen, nii

a ylimmilleen innostuneena tu

tsonutkaan h?neen, vaan oli melkein kuin yksikseen, niin esti ?iti? omituinen ujous. H?n kuitenkin j?i odottamaan, ett? Elsa tulisi h?nt? hyv?ilem??

n oli vanha, tukka valkoinen, joka oli kiharainen niskassa. Parta oli niinik??n valkoinen, tuuhea ja pitk

a minulle siit??? k

oskaan siit?

kuin itse??n puo

stan. Lukisin useammin ja mielell?ni raamattua, mutt

amentin ja jonkun ai

t? h?n heihin rupeisi: niin opetuslaps

ille: sallikaat lasten tulla minun tyk?ni ja ?lk??t ki

ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan niinkui

ja pani k?tens? heid?n p?

et surulliseksi, pani h?net masennuksiin. H?n tunsi itsens? osattomaksi kaikesta ja aivan syrj?iseksi. Elsan t?hden voi h?n tuntea iloa ja onnea ja pyrki sit? tekem??n omakseen ja el?hytt?m??n sill? innostusta, riemua ik?v?iv?? syd?nt??n. Mutta t?m? h?nen tunteensa ei saanut valtaa, kun Elsa pysyi itsekseen, ik??nkuin omalle

i siell? seuroissa. Vakavampi kuin koskaan ennen n?ytti ?iti olevan, aivan kuin pahoillaan jostak

istoja seuroista. H?n kuvaili ne uudelleen ja uudel

nkaan. Ja kaikki olivat niin iloisia. Rouvat, jotka aina olivat yst?v?llisi? kesken??n, taputtelivat nyt

nutkaan. Se oli niin hauskaa ja herttaista, mutta ei mik??n kuitenkaan niin herttaista

. Ja se sai h?nen j?senens? v?r?j?m??n ja siin? oli kylliksi suosion osoitusta hurmaamaan asti, kun rouva taputteli h?nt? poskelle. Sill? Elsa voi riemuita jo monta

lessaan iloa taivaassa oli Hulda onnellisista onnellisin mammansa kanssa. Kaikki hyv?, mit? siell? oli tarjona, oli Montinin rouvan ja Huldan ennen muita. Muita tytt?j? seuroissa piti Elsa hyvin?

yleilyihin ja Huldan armauteen. Ja nuo muistot s

ti hymyilev?n muotonsa. Ja kun h?n siit? syleilyst? irtausi, joutui h?n Huldan viereen, joka kietoi k?sivartensa h?nen vy?t?isiins?. Se oli Elsaa

oskea vasten! Elsa oli aivan huumauksissaan ollut eik? osannut oikein hengitt??, nytkin viel? pid?tti h?n henke?, niin et

siell?kin samalla tavalla Huldan kanssa sylitysten, poskitusten olivat, liiteliv?t halki valkopilvien, l?pi avarien sinisalien, jossa kohtasivat yst?v?llisi?, herttaisia ihmisi?, jotka heit? ihailivat ja seurasivat heit?, ja niin he edell? riens

ti ?itiin, niin tuli

l?, toinen hiha rikki, niin ett? kyyn?rp?? n?kyi. Hame oli karkea ja ruman harmaja, sukat parsittu monenv?risell? l

ivan erilainen kuin ne rouvat, jotka k?viv?t siell? seuroissa. Tuntui kun ?iti olisi iankaiken tuollai

teisiinsa. Montinin rouvan sijalle h?n ei voinut ?iti? asettaa ja muut eiv?t olleet niin arvokkai

i tytt?, Huldaa ja h?nt? pienempi, josta

lisitte niinkuin lapsi!

na voisin olla?, vastasi ?iti heti

ni, jolle h?n vavahti. H?nen silm?ns? vettyiv?t eik? h?n kyennyt, jos

it? ei saanut helposti tyynnytetyksi. Ja syleilyss? kyynelten mu

itse oli, jollei ?iti olisi mukana. Sill? ei ollut muuten mit??n vieh?tyst?, niin ett? h?n olisi siit? voinut

arma oli, ett? Montinin rouva rupeaa pit?m??n ?idist? enemm?nki

. Mari raukka, joka oli sairastanut ja puhun

t Mariin. Heit? olisi kolme, joista

kuvailut olivat ennen liikkuneet ja mink? h?n oli unehuttanut jouduttuaan uuteen piiriin, joka oli niin erilainen, niin uutta t?ynn?,

ja kaikki h?nelle nauravat! Ja muutenkin semmoinen pahanilkinen: ?itins? tiet?m?tt? kulkee kerjuulla. Elsa h?pesi itse??nkin, kun h?n oli viime kev?nn? ollut Liisan mukana siell? porvarin hautajaisissa hakemassa keittoa, ja kerran kerj??m?ss?kin.

imitan, ett? h?n naipi sinut, jotta p??

v?litt?nyt kaukaan aikaan. Ensi kertaa ollessaan seuroissa, jolloin Aappokin oli, oli h?nell? hauska Aapon vuoks

i, h?n haluaa olla vain Huldan kanssa. Naikoon Aappo Latun Liisan,

sta ja ahdasta, Vimpari on niin ruma ja vaimolla on likaiset ja resu

elemaan hauskaa. Mutta sittenkin tuntui vastenmieliselle kaikki eik? h?n saanut mielikuviaan liikkeelle. Unikaan ei

telematta ja pit?? silmi??n auki odotellen ?iti?. Mutta aina vaipui h?n unenhorroksiin ja vavahti hereilleen, kun oli putoavinaan jostakin, tahi lankeavinaan Vi

usta t?ynn? painoi ?iti silm?ns? umpeen tuntien, ett? h