eni, etten v?litt?nyt heist?, ett?

livat mieliss??n, ja kuinka paljon heill? oli ?idille toimittamista. Ei tahto

el? maailman murheista mit??n. Eiv?tk? olisi niit?

kytyksi?ni, ??nett?m?n? heit? vaan hyv?il

ut. H?nelle on vieras nainen mieleisemp

ariita viem??n lapsia ulos k?vel

kest?nyt tunnin tai puoli. Kun siit? her?sin, olin levollisempi. Lapset olivat viel? po

a niit? uskoa tosiksi ensi aluksi. Oli kuin pahaa unta. Min?k? v?h

, suru? Oliko niihin

valossa. Antti uskoton? Kevytmielisesti ihastunut outoon naiseen, jota h?n

onta! Mutta sin? olit j?

kin tositoimeen. Tempauduin pystyyn ja l?ksin ulos vilpoiseen ilmaan.

asunto, ikkunoineen, kuistineen, tuolla tuparakennukset ja kaivo sit? likell?. T

?tt?isi kotinsa, l?hte?kseen vieraan nais

ine yst?v?llisine rakennuksineen vakuutti m

n halujani. Kun ajatus ohi mennen niit? kosketti, olin taipuvainen uskomaan, ett? mahtaa todella joku paha henki olla olemass

ka syd?mmess?ni olin tehnyt h?nt? kohtaan, minulla oli tarve o

jo kulunut siit?, kun min? palasin kotiin. H?n lupasi

it? oli l?hemm? nelj? tuntia kuin j?rvelle l?k

ivat viipy? minun puolestani, vaikka huomisaamuun saakka, en suinkaan heid?n iloaan ka

nsi ihmist?. Ei kenenk??n maailmassa pit?isi niin ale

p?in m?ntyyn. Soisi, ett? miehens? olisi h?nel

?, jos naimiseen joutuisi. H?nen vaan ei pit?isi puhua senlaisia, ei ainakaan avioliitossa

telemis-keinonsa. Kun h?n julkesikin laskea jalkansa Antin polv

n vaivoja pit?? ollenkaan. Antti ei olisi sallinut minun astua kenenk??n polvelle. Eik? olisi hyv?ksynyt,

mies olisi tuossa situatioonissa voinut pysy? kylm?n?, n?hnyt tarkoituksen ja nauranut sille takana p?in. Antti oli liian yksinke

silmi?, ett? h?n tulisi unhottamaan kaikki tukevat periaatteensa ja muuttu

mennyt, eik? heit? v

ia pian kotiin, ett? saisin osoittaa

rran ylpeytt? ja oman arvon tunnetta lienee toki loukatulle puolisol

, mutta orjamaiseen n?yryyteen

skin vallalle. P??tin kiskaista itseni niist? irti ja juost

ammarissaan

, ett? tulit. T?ss?

? joh

? jo uudesta

n? semmoisis

isi kihlauksista? Neh?n ovat ha

usta

l?yt?v?t toinen toisensa

elua. Tulevat onnellisiksi? Avioliitossako? Sano

ta L

Kerrohan yht? kaikki ketk? nuo onnelliset ov

linen. Enp? uhalla sano

sta p??n

ski

eeni

ga Jan

n h?v

nka

ollut lesken?. Entinen vaimo t

yn?sp??n koskenta. Ti

llisuuden kukkuloilla. Iloitse

toki

ele sit? selv??n, eik? tunn

ihmis-syd?n on k

miehet toivoisivat vaimojensa kuol

artman

ioittele

a tuommoiset.-P

ihanteesi n?kyy viel?

rt

l? h

viipym??n

ti

t. Herrat yht? mittaa kiertelev?t katuja si

i n

iaan vieh?tt?v?. Hyv?nen aika,

han

n muuten onkin. T?n? aamuna he yhdess? tulivat vastaani kadull

tti terv

Wertheriin, ettei huomannut, vai

ille tuskin en

at, kun ne k??nt

h?n s

niv?t? Ihmettelin, et

sill? Mari samassa ilmestyi

kauvan, rouva

??n. Mik? l

uuluu l?

irjeen auk

on ravintolassa. Jos jaksat, niin tule mukaan. Toiv

in taskuuni

vastuuta, h

vita vastausta

n?kin nousin san

iire? Istu nyt t??ll?

rt

inut. Oloni tunt

ipu, levottomuus, tukala tuska e

aa ymp?rill?ni, lapset levolla, Mari ky?kiss??n, tapasin itseni seisomassa Antin kammarissa, kirjoitusp?yd?n luona. Katselin siin? h?nen kapineitaan, h?nen tuoliaan,

oli kauhea

a pohjalla, pieni? ter?shelmi? suonina. Silloin oli el?m? ruusunpunainen ja tulevaisuus hohti

ell? juuri paloi Agnesiin. Ja niin ?kki? t?m? oli tapahtunut! Muutamia p?ivi? sitten oli kaikki viel? toisin. Antti tyytyv?inen, toimelias, virke?. Min? rauhallinen, s?vyis?, tuskin ajattelin, muistin mui

h?n ei salista hievahtanut. Ja kuinka vilkkaasti he keskustelivat kaiken aikaa,-niin, tosiaan, silloinhan jo himme?sti tunsin tulleeni syrj?ytetyksi. Kuinka h?n sitten levottomana k?veli edestakaisin, ja kuinka selv?s

n mieliss?ni. En ymm?rt?nyt, ett? h?n vaan

h?n sill? koetti rauhoittaa, se oli p?iv?n selv??! Mutta min?, raukka, k?sit

in olla ni

voi ihminen kuitenkin niin alentaa itsens?. Ei tapahtuisi se en?? ikin?! Vaikka Antt

?in Antin tulevaksi. H?n astui reippaasti, heilut

Mutta ohauksissa ja otsassa

li? Olisi pysynyt

?tti ky?kist? avaamaan.

i pystyyn. Luulen ett? olin jo

an. En k??nt?nyt p??t?ni, enk?

ollut t??ll?

skeleen taakse p?in, mittailin h?nt? kiireest? kantap??h?n ja katsoin sitt

e minua

Mik? n

nka olet sin? k?ytt??ntynyt minua kohtaan n?in? p?ivin?? Ensiksikin ihastut vier

olet m

e. Sin?, joka siihen m??r??n voit unhotta

ta, L

en unhottaa ikin?. Enk? h?pe? enk? kadu mit??n maailmassa niinkuin sit?, ett? sinuun olen koskaan luottanut. Etten ymm?rt?nyt, ku

. Tahtoisitko l?hte? pois huon

minun puolestani

Omaan huoneeseni saakka pake

?mmeni l?i, vereni k

iin? liikkumattomana, huohottavana,

pys?htynyt-koko el?m? j?

it? oli tapahtunut, tunsin ensin erinomaista tyytyv?isyytta itseeni. Olinhan esiintynyt ylpe?

svoissa. Ensin ne osoittivat ainoastaan h?mm?sty

sinua en??

huoletta saavansa polkea oikeuksiani jalkojensa alle. Nyt tuli n?ke

tu. Meid?n tulisi tavalla tai toisella ottaa laillin

ko el?m?

ui kuin olisi autio, kolkko er?maa

i toisia ajat

puolelta oli s?rkymys tullut. Sen h?nen itsens?kin t?ytyisi my?nt??

yt. Ja silloin h?n ymm?rt?isi, kuinka kauheasti h?

in? olisin yksin. Ja meid?n v?lill?mme olisi s

t, verta vuot

ti. Kuuntelin hetken aikaa

ruvennut levolle? Saattoiko h?n tosiaan nukkua

anallakaan koettanut puolustaa itse??n, tehd? tyhj?ks

lik? edes takaisin lattialla, niinkuin

eelle? Mit? h?n minusta ajatte

estahan min? vihasin sinua, Antti, rakkaudesta ne l?htiv?t nuo

lin suljettua ovea. Nostin ristiss? olevat k?te

kellert?v?? puuta itkuni eik? messink

ona vastaani. Varpaillani hiivin yli lattian An

it??n. Ei hii

i ja kuuntelin viel?. Ei mi

sa tuskissa vaikeroin? Nukkuiko, vaikka tiesi, ett? me

a asiana. Kun h?n ei minusta v?litt?nyt, ei h?n eroammekaan surrut, ajattelin. Ja omatunto nuk

?ll? hetkell? rakastin h?nt? hellemm?sti kuin milloinkaan ennen, rakastin kivulla, surulla,

estuneena, samoin kuin min?kin? Jospa olisin uskaltanut avata ovea-mutta se oli mahdotonta, minulta puuttui

oa t?t? kaikkea todeksi seu

eist?, sill? minun t?ytyi saada rauhassa ajatella j

oko eilinen k?yt?kseni Anttia koht

aan, painoin k

n ymm?rt?nyt, mik? minuun oli tullut, mi

le avonaisesti, kertonut koko eilisen mielentilani, ja v?

menin h?nen kammariinsa,

koja sitten kaupun

oimittelin siin? mink? mit?kin sill? v?

meid?n parhaiten tavata toisiamme. Mari h?nt? k?vi kutsumassa aamiaiselle, min? seisoittelin p?yd?n luona sekavien tunteiden vallassa. N

auniisti, siksi

asettauduin h?nt? vastap??t? niinkuin ennenkin, laitoin molemmille lapsille ruuan eteen,

uu kuin kahvelin tai veitsen kolahdus silloin t?ll?in, sill? lapsetkin

y?, en katseella enk? sanalla, en pienimm?ll?k??n liikkeell?. En voinut taivuttaa itse?ni edes ojentamaan h?nelle ruokia, jotka sattuivat olemaan minun puolellan

jotain sanoisi, tai ett? joku sattuma antaisi aihetta jommalle kummalle meist? jotain virkkamaan. Mutta Antti lopett

. T?m? oli kuitenki

auhassa asioitaan, ei v?litt?nyt tuon ta

niv?t he t?n?kin p?iv?n? Agnesin ka

rastaikaa mustasukkaisuudest

??h?ni, en siit? en?? erilleni p??ssyt. Jos hetkeksi sainkin sen karkoittumaan,

taaskin. Minun t?ytyi sa

eppasin vaan hatun, parasollin, hansik

?p? siell? tiet?isiv?t, mihin h?n oli mennyt. Voisi