Agnesia. H?n oli siell? suuressa seuras

?v??, ep?m??r?ist? v?ri?, reunusteltu pitseill? ja silkkinauhoilla. Mutta kuinka sirotekoinen, kuinka hieno ja aistikas, kuinka luontevasti se mukautui h?nen vartaloonsa, ja kuinka se korotti h?nen kasvojensakin kauneutta! Puku soveltui

ll??n. Ei osannut kukaan yll?pit?? niin s?ken?itsev?? keskustelua kuin h?n. J?yk?t, tahmeat luonteet sulivat h?nen l?heisyydess??nkin, iloisuus syttyi riipasi

? me todellakin olimme. Ja kuinka tarantekoisia meid?n vaatteemme, kuinka mauttomia! Tuolla l?heni nelj? vanhaa naista talrikkineen paistivatia, toinen toisensa per?st?, kaikki pitki?, kaitoja, synkki?, totisia, mustissa, vanhanaikuisissa, lattiaa viilt?viss

aina v?lill?. Min? tunsin heid?t, tiesin, ett? he kaikki olivat kunnon tytt?j? ja kunnon nuorukaisia, eteenp?in pyrkivi? ja ty?h?n kykenevi?. Minun t?ytyi muistuttaa sit? itse

sin ??ni sielt? he

a, pikku olentoa, joka istuin nurka

nnalle kahvia juo

kini pois ja

nauruni taukosi siihen paikkaan, kun Antti antoi h?nelle tulta. Niin-Antti tosiaankin sen teki,-piteli huolellisesti tikkua siksi, ett

i Antti hyv?ksy? yhdelle sit?, jota h?n ei t

le olisi kukaan papyrossia tarjonnut, y

salissa alkam

te, ett? meiss? on

essa

tuntee joka kiven, joka pensaan ja m?tt??n, johon nuoruuden muistot h?nt? sitovat ja jossa h?n on yst?vyydess? kaikkien, yksin hevosten ja koirienkin kanssa. Semmoinen su

ja katseli yl?s taivasta ko

hk? tunnette s

i,

ja pudist

kin maapilkkuun? Kiinty? siihen tunteillaan, syd?mmell??n

Werther. Onneton se ihminen, jo

atte run

?ll? on kaunista, tied?ttek?. Ehk? sitten ymm?rr?tte, kuinka ihmiset, jotka ik?ns

ksi p?iv?ksi, kenties. Riippuu s

iltana jo ensimm?

k? se

ne on kolme virst

o menisimme

vaan ta

aa minulle satula

yl

tteko saavanne

aan. Olkaa

Silloin ratsastamme

kuin teit?

in olisi joku kuristanut minua. Mutta eih?n t?ss? viel? ollut mit?

sta kohteliaisuut

siit? soimattu, hyv?ntahtoisesti h?nelle vaan naurettiin,

laiseksi. Ent? sitten? Olihan se vallan luonnoll

t niin tarkkaan seurata, sill? korvani humisivat

nen, olenpa aika hupa

vaan humisivat j

ti Agnes huo

ietysti, teet meille

imani, saadakseni ?

n? osaa r

inua. K??ntyi koko ruu

Kuinkas teemme sin

j??n k

ymyyn. Huomasivatko, kuinka tekem?ll?

von, sanoi Antti. Si

iink? v?h?n h?n v?litti nyt maksust

tavalla! hu

n? panin

tt?? lapsiakaan ni

l?. Pit?isi sinun toki kerran p??st? huvi

eiv?t tulisi toimeen vier

sitten m

n, jonka vastasin tyyneesti. H?n ei ainakaan

hden, h?n sanoi. Ellei herro

almistukset. Eih?n ollut ravintolaa Iloharjulla, t?ytyi siis vied? virki

s? siit? ilosta vaan, ett? saivat y

joutuisivat perille ennen auringon laskua.

amielisesti, ja vasta sitten kun monta kertaa olivat saman kysymyksen uudistaneet. Enemm?n kuuntelin Antin askeleita toisessa huoneessa, kuin heid?n p

tui, ett

ja jokeltaen, kun Antti tuli sis??n. En ollut h?nt? n?kevin?ni, viskasin pesusienen vesivat

un nyt t?ytyy j??

p??t?ni ja kum

rkastelin Ly

n mielell?si l

H

oikealla syrj?ll?? P??ni painui viel? alemmaksi,

olisi?

le, v?kistenkin h?n v??nsi p??n

i vas

sta ole m

se iha

. Koetinpa viel? kat

?v?sti r

vaimoni. Aina hell?, aina

?n, pitk?n ja pehme?

aikea est?? kyyneli? nousemasta sil

aukka ky

net kerrat suudellut minua ja senkin j?lkeen h

lisesti, en tuntenut en?? v?h??k??n katkeruutta. Mutta minun t

ulehan, me ratsastamme t??lt? ohitse, niin saat sin?kin n?hd? meit?. Pid

yl

hyv?s

utelua, ja si

aan ollut pahoillani en??, en pelj?nnyt mit??n Antin suhteen, enk? mill??n muotoa olisi

hellittelem?tt?. Puristin niin rintaani vasten, ett? h?nen t?ytyi kirkua. Kuinka h?n oli l?

allaton, riehkasi ilosta, potki peitteen po

sin? veitikka, ol

esti valpastuisi eik? p??sisi uneen kiinni koko y?n?. Mutta kun h?n oli niin ihmeen herttainen, ja niin soma siin? valkoisessa paidassa

oli hyv?, uskollinen mies, vakava ja luotettava ja toimelias, ettei monella h?nen vertaansa. Sitten n?m? terveet, hauskat la

untia jo kulunut? Ikkunas

ei saa nauraa en??. Pa

yl?huulikin v??ntyi yl?s ja nelj? valkoista helmihammasta paistoi esille. En vo

ksi, peittelin h?net huolell

ltisti,

?n, ja painoi poskensa

le. Heit? oli kymmenkunta herraa, Agnes oli ainoa nainen joukossa. Vaan sit? h?n ei n?ytt?nyt haikailevan, siell? miss? h?n suorana ja ryhdikk??n? istui ratsun

s? teeskennetyll? juhlallisuudella ja muutkin herrat tervehtiv?t iloisesti. Min? hymyilin, ny?kk?ilin vastaan mink?

nen. P?invastoin soin mielell?ni Antille t?m?n huvin ja toivoin, ett? h?n muuttaisi ajatuksi