Sota ja rauha II

n piti v?h?n viiv?ht?m?n heid?n luonaan. Viimeisen edellisess? pys?htymispaikassa kohtasi Denisof toverin, jonka kera tyhjensi kolme pulloa viini? ja loppumatkan Moskova

, rinkeli?, lyhtyj?, ajureita! - ajatteli Rostof, kun he tulli

ojaten ruumistaan eteenp?in, ik??nkuin h?n siten

ei vas

taa; siin?p? onkin Sahar, h?nell? on yh? viel? sama hevonen. Tuossa on

n sit? oikeastaa

Tuo on meid?n talomme, - puheli Rostof, - onhan tuo me

yski? k?histeli, mutt

ipukilla istuvalta palvelijal

, is?n ty?huon

kolme talon mittaa oli j?lell?. H?nest? n?ytti, etteiv?t hevoset lainkaan liikkuneet. Vihdoinkin reki pys?htyi oikealle p??ovesta; yl?puolellaan n?ki Rostof tutun r?yst?skoristeen josta rappaus oli lohkeillut, rappuset ja katuk?yt?v?pylv??n. Ennenkuin hevonen oli pys?htynyt, hypp?si h?n reest? ja juoksi kuistille. Talo seisoi siin? liikkumatonna, v?linpit?m?tt?m?n?, aivan ku

sti vaunut takanavatista, istui punoen veranpalteista tallukoita. H?n katsahti avautuneelle o

? Kyyhkyl?iseni! - ja Prokofi, mielenliikutuksesta vavisten, rynt?si vierashuoneen ovelle, arvattavasti aikoen

- kysyi Rostof, tem

os! - ?sken juuri s?iv?t. Antakaappa k

aikki ai

Jumalan

?hnyt nuoren herran, eik? ollut h?n viel? ehtinyt vierashuoneeseen, kun jokin vinhaa vauhtia kuin myrsky lenn?hti sivuovesta, syleili h?nt? ja alkoi suudella. Viel? toinen, kolmas samallainen olento hy?kk?si toisesta ovesta; viel? syleilyj?,

s tuntenut... Nikolu

lja yst?v?ni... Muuttunut olet

lekin s

yseni ...

kaikki syleiliv?t h?nt?; ja palvelusv?ki, sis?kk? my?s, huon

pui h?nen

in! - h

svojen ja vihdoinkin h?nest? erkaantunut, piti h?nen viittansa liepeist?,

televia, rakkautta uhkuvia silmi?, jok

t?ytt?nyt 16 vuotta ja h?n oli hyvin kaunis, etenkin t?n? elpymisen onnellisena, riemukkaana hetken?. Yh? katseli tytt? h?nt?, p??t??n k??nt?m?tt?, hymyillen ja henke? pid?tellen. H?nkin kats

tins? luo. Kun he saapuivat toistensa luo, lankesi ?iti nyyhkytt?en poikansa rinnoille. Eik? voinut ?iti nostaa p??t??n, h?n vain pus

, - sanoi h?n, esitt?ytyen kreivi

, suudellen ja syleillen Denisovia. - Nikolush

hmiset k??ntyiv?t p?rh?iseen D

?hti h?nen luokseen, ja suuteli h?nt?. Kaikki h?mmentyiv?t Natashan k?yt?ksest?

huoneeseen, mutta Rostovit kaikki kokoont

t h?nen jokaisen liikkeens?, sanansa, katseensa, eiv?tk? irroittaneet h?nest? riemukkaita rakastuneita katseitaan. Veli ja sisaret riiteli

ta kohtaamisen ensi hetki oli ollut niin ihana, ett? nykyhetken onni

ivat vieraat matkasta v

sia saappaita. Kaksi paria kannuksineen oli juuri puhdistettuna asetettu seinustalle. Palvelijat

rkui Vasjka Denisovin k?he?

lmi??n, nosti raskaan sekais

o jo

t?jen kuisketta ja naurua, ja hieman raollaan olevasta ovesta vilahteli jotakin vaaleansinist?, nauhoja, mustia kiha

yl?s! - huusi taas N

n sellaista ihastusta, jollaista tuntevat pojat n?hdess??n kotona vanhemman veljens?, joka on sot

inun miekkasi

aiset s??rens? peitteeseen, apua anovasti katsoen toveriinsa. Petja

nne y?nutussa, - keh

se teid?n? - lis?si h?n sangen n?yr?n? ja kunnioittava

nen, uutukainen, taivaansininen puku - molemmat olivat raikkaita, punaposkisia, iloisia. Sonja juoksi pois, mutta Natasha, ottaen velje? k?dest?, vei h?net arkihuoneeseen ja he alkoivat jutella. He eiv?t ehtineet toisiltaan tarpeeksi kysell? eiv?tk? vastata kysymyksiin t

, oivallista! - l

sta vuoteen, h?nen sieluunsa ja kasvoilleen levisi tuollainen lapsellinen

e?n iloinen, ett? olet veljeni. H?n siveli veljens? viiksi?. - Halutta

juoksi pois? -

a! Miten puhuttelet t?st?l?hi

attuu, sa

o, sanonpa heti. Tied?t, ett? Sonja on yst?v?ni, yst?v?

varressaan heti hartian alapuolella elikk? paljon yl?puolella kyyn?rp?

uttani. Ei muuta kuin kuumensin vi

syventyi siihen perheen ja lapsen maailmaan, jolla ei ollut mink??nlaista merkityst? kenellek??n muulle kuin yksin h?nelle, mutta joka muisteloillaan soi h?ne

? Siin?k? kaik

hmyyksi? - viivottimella; mutta me olemme ainaiset yst?vykset! H?n kun kerran

ent?

? h?n rakastaa

punehtui

, mutta pysyk??n h?n vapaana. Onhan totta, ett? t?m? on jalomielist? ja suurta? - Niink?, niink?? Hyvink? jalomielist?? Onko? - kysel

aipui aa

noi. - Ja sitten, onhan Sonja niin verrattoma

sill? ymm?rr?th?n, jos niin sanot - pid?t itsesi sanasi sitomana, ja silloin n?ytt?? silt? kuin olisi Sonja t?m?n tahallaan sanonu

malta. H?n oli suloinen 16-vuotias tytt?, joka n?ht?v?sti rakasti h?nt? palavasti (Nikolai ei t?t? hetke?k??n ep?illyt). Miksei h?n nyt saanut h?nt? rakastaa, viel?p? me

?hemmin puhelemme t?st?. Oi, mite

ullut Borikselle uskotto

uraen. - En ajattele h?nt? enk? liioi

Mit?s sin?

onnellinen hymy kirkasti h?nen ka

tia, tanssitaituria? Etp?s sitt

tapa, juoksahti jonkun askeleen, k??ntyi, hyp?hti, l?i jalkojaan

paillaan. - T?llaistahan min?. En milloinkaan mene naimisii

t? Denisovin toisessa huoneessa k?vi kateeksi, eik? Nat

erinomaista? -

en?? tahdo me

ha tu

ellek??n. Sanon h?ne

n! - sano

jatkoi Natasha l?perryst??n. - Mut

mene pukeutumaan. On

ysyi Nikolai. - Ei, Va

i - kummallista. - Mutt

kein

pian teet? juomaa

at, ettei niin sopinut tehd?; Nikolai tunsi, ett? kaikki, sek? ?iti ett? sisaret, katsoivat h?neen kysyv?sti ja odottivat, miten h?n k?ytt?ytyisi tyt?n seurassa. H?n suuteli t?t? k?delle ja sanoi te - Sonja. Mutta heid?n silm?ns? sanoivat molemmin puolisesti "sin?" ja suutelivat toisiansa hell?sti. Tytt? pyysi kat

yleisen hiljaisuuden hetken, - ett? Sonja ja Nikolenjka k

vanha kreivit?rkin punastui kuin nuori tytt?. Kreivit?r pelk?si yh? t?t? poikansa rakkautta Sonjaan, sill? se voi riist?? pojalta loistavat naimakaupat. Denisof, Rostovin kummaksi uudessa puvus